keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vorssan Tulirotko

 ''TULET loimuavat eri puolilla. Ruoka (tai sellaiseksi kutsuttu) korventaa suuta ja juhlijat joutuvat puhaltamaan juomansa sammuksiin ennen sen nauttimista. Kaupunkiin saavutaan hyvän ja pahan tietä, jolla pitää varoa, ettei lipsahda väärälle puolelle. JOPA KAUPAT kärsivät tänä tulisena päivänä: hinnat ovat menneet aivan hiilloksiin. Palvelu ei toimi senkään vertaa. YHTENÄ päivänä vuodessa Forssa on maineensa veroinen: oikea TULIROTKO!'' http://www.tulirotko.fi/

Toista kertaa Forssassa järjestettävä tulirotko tapahtumaan osallistutaan 24.10.15. Ideointi ja koristelujen teon olen aloittanut tällä viikolla.. Tänään tuli tilattua vähän piilareita ja haltijan korvia tulevaa tapahtumaa varten :) Vielä on paljon tekemistä jäljellä.. Toivottavastu blogin puolellekkin pääsen vielä laittamaan kuvia vaikka työssäoppi on tuolloin jo loppunut.

 
 
 
 



tiistai 15. syyskuuta 2015

Uudet tuulet

Toimistomme elää tällä hetkellä hektisiä aikoja, olen ollut tämän työssäopin aikana Helsingissä koulutuksessa uuden järjestelmämme takia. Paljon asioita tulee muuttumaan, päivityksen johdosta. Olen ollut monessa lync-koulutuksessa, opetellen uutta. Järjestelmä tulee käyttöön tämän viikon perjantaina ja meillä on vain viikko aikaa siirtää vanhasta ohjelmasta uuteen asioita. Lisäksi opeteltavaa riittää vaikka muille jaettavaksi :) Olen saanut myös kivoja prokkiksia tämän harjoittelun johdosta. Olimme Elomessuilla esittelemässä VMP:n toimintaa, kuin myös nyt ensi kuussa ollaan menossa Vorssan Tulirotko tapahtumaan. Visuaalista suunnittelua saan/sain näiden messuosastojen suunnittelusta ja myös isona työnä saan suunnitella Loimaan toimistomme kokonaan uudestaan. Alla pari kuvaa kuluneesta työssäopista :)






 

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vmp toimisto

Heippa, ajattelin tässä postauksessa hieman kertoa Hämeenlinnan toimistosta kuvien johdolla. Hämeenlinnan toimisto on pieni ja idyllinen paikka työskennellä, toimisto muutti nykyiseen pisteeseensä omistaja vaihdoksen johdosta lokakuussa 2014. Työkaverit ovat kasvojen käännön päässä toististamme ja pystymme turvautumaan toisiimme nopeasti, ilman kilomerikävelyä edes takaisin. Mutta kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa :)
 

 
 




tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ohjelmat

Hei!
Pitkän hiljaiselon jälkeen herätän blogini taas henkiin! Olen näiden 3 viikon aikana tehnyt samoja ruutiini hommia mitä 3 kk aikana olen oppinut.. Joten mitää erikoista ei ole juurikaan enää tullut! Toki joka päivä oppii jotakin pientä uutta kuitenkin! Tässä postauksessa aattelin hieman esitellä VMP Groupin järjestelmää jota käytämme joka ppäivä työssämme!
 
 
 
 
 
 
 
Työvuorolistat, täytämme tilausten mukaan ja teemme niistä exel taulukon omaksi muistiksemme ja asiakasyritykselle tiedoksi:
 
 
 
Kulkulupakortti tehdään esimerkiksi rakennustyömaille:
 

                                    

                             Sonet palveluun lisäämme tilaukset ja veronumerokortit työntekijälle:

 
Yleiskuvaa palvelimestamme ja 17.03 auki olevat paikat:
 
 
 
 
 
 
 
Tuntikirjauksiin työntekijä merkitsee töissä olo tuntinsa:
 
 
 
Sähköposti, oleellisin ja tärkein:
 
 
 
Uusien työhakijoiden kontaktoiminen ja etsiminen erillaisiin työtehtäviin:

                                                          Vielä pari viikkoa jäljellä!<3: Ida

perjantai 6. maaliskuuta 2015

HR-koordinaattori koulutus

Sain ainutlaatuisen tilaisuuden päästä VMP Groupin henkilöstökoulutukseen mukaan. Lähdin aamulla junalla suuntaamaan kohti Helsinkiä klo 7:45, paikan päällä olin noin kello 9. Koulutukseen osallistuivat kaikkialta Suomesta toimivia HR-koordinaattoreita. Koulutuksen toteuteutti kumppanimme TalentVectia ja pitopaikkana ensimmäiselle osiolle oli Sonera Stadium Helsingissä. Koulutus on kaksi osainen ja toinen osa pidetään 23.4.2015. Koulutuksessa oli myös mukana Aki Riihilahti, puhumassa HJK:n toimintatavasta yritys elämässä. Koulutus oli todella arvokas minun opiskeluitani kohden, opin paljon uutta hyödyllistä tietoa yleisesti myyntityöstä ja lisää panosta loppu rutistukseen viimeisen kuukauden ajaksi.





 
 

tiistai 24. helmikuuta 2015

2-viikkoistehtävä 3: tuoteosaaminen, vk:t 7-8

Vmp Group arjoaa arvokkaita työmahdollisuuksia työuran kaikissa vaiheissa. Heidän kauttaan pääsee työskentelmään mielenkiintoisissa tehtävissä ja saat mahdollisuuden kehittyä valitsemallasi uralla. Vmp Groupin avulla voi tarttua helposti myös lyhyempiin työmahdollisuuksiin elämäntilanteen ja tarpeiden mukaan.

oeh:

työnhakijan/tekijän näkökulmasta hyötyjä:
Helppous. Käy meillä yhdessä haastattelussa jonka jälkeen käytännössä me hoidamme työnhaun kokonaan hänen puolestaan. Monesti meidän kautta saattaa olla helpompi työllistyä asiakasyritykseen kuin itse lähettämällä cv:tä yrityksiin joihin parhaimmillaan tulee satoja muitakin hakemuksia. Asiakkaamme tietävät että esittelemämme henkilöt ovat huolella haastateltuja ja heillä on matalampi kynnys ottaa meidän kautta. Lisäksi varmuus reilusta työnantajasta: olemme auktorisoitu, palkka tulee aina ajallaan. Myös jos on nuorena työelämässä eikä ole vielä työelämän pelisäännöt tuttuja, ei aina osaa välttämättä vaatia kaikkea mikä tes:ien ja työlainsäädäntöjen mukaan kuuluu oikeuksiin. Me olemme luotettava työnantaja ja pidämme huolen että kaikki menee niinkuin kuuluu. Lisäksi meillä on eri elämäntilanteisiin sopivia töitä, niin opiskelujen oheen, kesätöitä ka vakituisiakin. Toiminta on myös vapaaehtoista; ei voi menettää mitään, saada vain työtarjouksia joista voi itse valita mieleisensä.
 
asiakasyritykset:
 

Rekrytointi on todella aikaa vievää puuhaa: hakemusten läpikäymiseen, puhelintiedusteluihin vastaamiseen, sekä itse haastatteluihin kuluu paljon työtunteja. Vuokratyövoimaa käyttämällä säästää omaa arvokasta työaikaansa; meiltä tulee esittelyt vaikka kolmesta parhaasta tekijästä, jotka asiakas saa vielä itse haastatella halutessaan. Hakuprosessista emme veloita mitään, joten yritykset eivät menetä mitään vaikka etsisivät meidän kautta tekijöitä. VMP kantaa kaikki työnantajan velvollisuudet, joten asiakasyritykselle ei ole niin riskialtista vuokratyö, kuin palkata omille kirjoilleen suoraan tekijä. Me hoidamme palkat, työsopimukset yms, asiakasyritykselle tulee vain tehdyistä työtunneista lasku. Me otamme riskin sairaslomista, ja näitä emme veloita asiakkaalta. Monet asiakkaat myös kokevat rekrytoinnin haastavaksi; on helpompaa ulkoistaa rekrytointi alan ammattilaisille. Mutta ennenkaikkea joustavuus nykyajan nopeastikin muuttuvissa tilanteissa; meillä on satoja hakijoita ja pystymme nopeisiinkin toimituksiin, ja vuokratyövoimaa voi ottaa lyhyeksikin aikaa.
 


Tässä Hämeensanomien uutinen 24.2.2015 Vmp Groupin Hämeenlinnan toimipisteen työskentelystä :)



 
 
 


 

torstai 19. helmikuuta 2015

Tekijä-messut 2015

Heippa taas,
 
Tekijä on vuosittain järjestettävä opinto- ja rekrytapahtuma Hämeenlinnassa. Tekijä2015 järjestettiin 5.2.2015 Kauppakeskus Goodmanissa. Siellähän sitten vierähtikin kokopäivä!
Ständillämme oli esiintymässä  VIP Bartenders jotka tekivät ihania mehudrinkkejä!
 
 



Ja pääsimme jopa Tekijä 2015 Messujen videolle, useaan otteeseen!
 
 

 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Toiveita täynnä...

Heijsan!
 
Tänään saavuin töihin vasta 10, maissa teoriakokeen, läpihän se meni ;)
 
Päivä starttasi sairaslomalappujen tekemisellä. Tämän työn suola on se kun keskityt johonkin todella tarkkaan ja ovesta tupsahtaa joku aivan uuden maailman kanssa.. Kun työntekijä/asiakas on lähtenyt alat miettimään että mitähän sitä äskön tein. Samaa voisi verrata siihen kun taas teet jotakin tärkeää lippulappusta ja puhelin soi lakkaamatta..
Ikinä et tiedä kuka soittaa ja mitä puhelu tuo tullessaan. Toisaalta tästä työstä ei uhku samantapaisuus ja tapa tehdä kaikki asiat järjestyksessä samoja rutiineita kunnioittaen.
 
 
Hr-koordinaattorin tulee olla valppaana joka sekunti, mutta kuitenkin keskittyä asiaan mitä hoitaa. Onhan kyseessä työelämän hektisyys. Näen tämäntyön todella unelma-ammatilta, en pystyisi itse työskentelemään pimeässä tilassa yksin ilman ulkopuolisia ja uusia ihmisiä. Hekilöstöpalvelussa tätä pelkoa ei oikeastaan edes ole! Tässä työssä pääset tutustumaan eri toimi-aloihin ja niissä työskentelyyn. Kuin myös lakeihin ja erillaisiin ihmisiin!
 
 
 
Uskon, kuitenkin että moni ei tähän työhön olisi sopiva.
Työ vaatii todella paljon asiakkaan rooliin sopeutumista, asioista tietoa ottamista, nopeutta ja tietenkin kykyä nauttia työstä ja sen tekemisestä!
 
<3 Ida

tiistai 27. tammikuuta 2015

Uudet ohjelmat ja sopeutuminen työelämään!

Heijsan,
 

Työt täällä ovat menneet hyvin! Olen perehtynyt erillaisiin työskentely ohjelmiin mitkä ovat tulleet ihan uutena minunkin korvaani! mm. intra, sonet ja tuntikirjaukset.




Olen tehnyt puhelintyötä elikkä laitellut työtähakeville työntekijöille puhelinviestejä henkilökohtaista haastattelua varten. 
 
 
 


Vastaillut puhelimeen, tehnyt työtodistuksia ja työsopimuksia. Kirjannut työntekijöiden työtunteja ja lisännyt sonettiin verokortteja v.2015.






Mukavaa tiistaita! <3 Ida

torstai 8. tammikuuta 2015

VMP GROUP

Työssäoppimispaikan:

  • Työaika ja työvuorot: Työaikani on kello 8-16.
  • Ruoka- ja kahvitauot: Ruokatauko kestää 30 min ja työpäivä sisältää kaksi 10 min kahvitaukoa
  • Poissaolot: Ilmoitus niin pian kuin mahdollista
  • Organisaatio: Henkilöstöpalvelu Syrjälä Oy on yksi osa valtakunnallista VMP Group organisaatiota.
  • Henkilöstöpalvelu Syrjälä Oy:ssä on 3 toimipistettä Hämeenlinnassa, Loimaalla ja Forssassa. Yrityksessä toimivat tällä hetkellä: 
          Yrittäjä
          Myyntipäällikkö
          2 HR-koordinaattoria
          HR-asiantuntija
  • Toimipisteet ja työntekijät: Hämeenlinnan toimipisteessä työskentelee lisäkseni yksi HR-koordinaattori ja yrittäjä.
  • Oma työpiste: oma työpisteeni sijaitsee ''keskellä'' kaikkea :)
  • Henkilökunnan tilat: Yrityksen toimipiste on pieni joten henkilökunnan tiloja ei juurikaan ole.
  • Toiminta-ajatus/ liikeidea: VMP Group on suomalainen henkilöstöpalvelualan konserni. VMP Group välittää sekä tilapäistä että vakituista työvoimaa useimmille aloille useimpiin työtehtäviin. Palveluihin kuuluvat henkilöstönvuokrauspalveluiden lisäksi kotimainen ja ulkomainen rekrytointi sekä koulutus- ja ulkoistuspalvelut.
  • Asiakkaat: Yrittäjä asiakkaat ja työtä hakevat
  • Tärkeät arvot/ muut asiat
          
  • Jätehuolto: Jätehuolto sijaitsee kiinteistöstä noin 100-200 metriä.
Toimintatavat
  • Työasu: Siisti ja asiallinen pukeutuminen
  • Ulkoinen olemus: Positiivinen, palveluhaluinen
  • Siisteys, järjestys ja hygienia:
  • Tietoturvallisuus: Vaitiolovelvollisuus asiakkaista

Oma työtehtävä
  • Työtehtävät ja vastuualueet: uusille työnhakijoille soitot/yhteydenotot, intra-netin käyttö ja  sonetin käyttö yms.
  • Työn laatuvaatimukset: tarkkaavaisuus ja huolellisuus 
  • Yhteistyö ja toisten avustaminen
  • Puhelimen ja tietokoneen käyttö: tietokoneen käyttö päivittäistä tässä työssä, yhteydenotot työnhakijoille puhelimitse.