tiistai 3. toukokuuta 2016

Tiivistys työssäopistani

Työni VMP:llä.
Olen työssäopin aikana kokenut ja oppinut paljon uusia asioita. Olen joutunut epämukaviin tilanteisiin. Olen päässyt näköala paikalle seuraamaan eri alojen ja yrityksien toimintatapoja. Nähnyt erilaisia myyntitapahtumia, päässyt kuuntelemaan asiantuntijoiden eri henkilöstöhaastatteluja. Kokenut onnistumisia yritysasiakkaiden rekrytoinnissa. Olen saanut paljon vastuuta ja saanut toteuttaa itseäni. Alkuvaikeuksia on ollut uuden järjestelmän käytössä ja sen toiminta tavoissa. Alussa aikani meni kokonaan järjestelmän käytännönasioiden parissa kun etsimiseen meni niin kauan aikaa. Olen huomannut kuinka paljon työelämässä on uutta ja mullistavaa joka päivä, tilanteet vaihtuvat ja stressiäkin on havaittavissa aika ajoin. Kuitenkin työ on palkitsevaa ja on ihanaa saada nähdä ihmisten silmistä ilon ja riemun tunne kun hän saa töitä. Työilmapiiri on mahtava ja puhumme avoimesti omista työasioistamme. On helppo jakaa omat tuskansa ja saada apua muilta toimiston jäseniltä. On ihanaa tulla töihin, kun ilmapiiri on avoin ja miellyttävä, vaikka välillä hampaita kiristelläänkin. Olen tehnyt työssäoppini aikana esimerkiksi työntekijöiden tuntikirjauksia, ja tarkistanut niiden kirjaamisen. Tehnyt eri työpaikkojen hakujen ilmoituksia, etsinyt ihmisiä omasta järjestelmästämme ja olen lukenut ihmisten ansioluetteloita ja tehnyt rekrytointi valintoja. Hoitanut työtodistuksia ja työsopimuksia. Olen ylläpitänyt Hämeenlinnan Facebook sivua ja etsinyt uusia asiakasyrityksiä, ja lähettänyt heille sähköposti kontakteja. Ollut yhteydessä jo nykyisiin asiakasyrityksiin ja kysellyt heiltä tarvettaan uusille työnhakijoille. Olen luonut kesäkampanjan jossa olemme hakeneet uusia työntekijöitä jotka haluavat kesätöihin mm nuoret jotka ovat hieman epätietoisia toiminta tavastamme. Olen hoitanut eri tilauksia ja etsinyt oikeat ihmiset töihin. Joka päivä on ollut erilainen ja olen aina innolla odottanut huomista. Olen ollut mukana asiakaskäynneillä ja tutustunut eri aloihin. Saanut tietoa ja kontakteja eri ihmisiin. Olen oppinut vielä vahvemmin ihmisten kanssakäyntiä ja reagoimaan nopeasti. Jos jotakin asiaa en ole osannut kertoa/tiennyt olen sen selvittänyt. olen osannut kysyä apua ja saanut sitä aina hyvin laajasti ja monipuolisesti kollegoiltani. Olen tutustunut Henkilöstöpalvelun Syrjälän toimintaan myös Forssan ja Loimaan toimistolla jossa olen saanut tietoa heidän tavoistaan ja vinkkejä työpäiviini. Olen omaksunut Vmpen tavat ja koen että tämä on työpaikka jossa minä viihdyn.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Vmp Group yrityksen esittely

Vmp Group Hämeenlinna

Liikeidea
Henkilöstöpalvelu yritys joka mahdollistaa työllistymisen 
Tuotteet
Henkilöstöpalvelut             

Asiakkaat
Työtä etsivät ihmiset                                                     

Toimintatavat
Raatihuoneenkatu 18, 13100 Hämeenlinna                 

Imago

Asiakaskohtainen, työtä tarvitseville       

Kilpailijat koko Suomessa ja Hämeenlinnan seudulla

Opteam, Barona, Eila Kaisla, 


Ajankohtaista

MIKÄ ON VMP GROUP FICTION? SE SELVIÄÄ TÄÄLTÄ: WWW.TULEVAISUUDENTOITA.FI
VMP Group -konserni, johon myös VMP Varamiespalvelu kuuluu, uudistaa brändinsä interaktiivisen videon voimin

Interaktiivinen video virittää ensiaskeleet kohti VMP Groupin brändiuudistusta, joka tulee teroittamaan koko konsernin ilmettä ja tekemistä. Varamiespalvelu nimisenä vuonna 1988 perustettu konserni on toiminut edelläkävijänä henkilöstöpalveluiden saralla. Sittemmin konserni on laajentanut toimintaansa kokonaisvaltaisemmaksi Eezy Osk laskutuspalveluiden ja Romana Management kehityspalveluiden kautta.

VMP Groupin konsernijohtaja Heimo Hakkarainen näkee brändiuudistuksen erityisen tärkeänä nimenomaan erilaisten toimintojen ja yritysilmeen yhtenäistämiseksi. Uudistus tuo konsernin kaikki palvelut paremmin esille ja on harppaus kohti kokonaisvaltaisempaa palvelukonseptia.

Brändiuudistuksen ensimmäiset vaiheet toteutetaan Suomessa ensimmäisenä julkaistavan interaktiivisen videon avulla. Videosta, siihen liittyvästä digitaalisesta mainonnasta, brändäyksestä ja tekniikasta vastaa Digiporkkana Oy.

– Olimme edelläkävijöinä henkilöstömarkkinoilla ja halusimme tarttua tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen olla jälleen ensimmäinen, rohkea suunnannäyttäjä sekä mainonnan uudistaja, VMP Groupin konsernijohtaja Heimo Hakkarainen kertoo.

Digiporkkana on turkulainen luova mainostoimisto, joka tarjoaa rohkeita kokonaisvaltaisia ja tehokkaita mainonnan ratkaisuita. Interaktiivinen video on ainutlaatuinen video- ja mainosmaailman mullistava teknologia, jonka avulla katsojasta voidaan tehdä osa tarinan kulkua. Videon katsoja pystyy vaikuttamaan tarinan juonen kulkuun ja tekemään päätöksiä tarinan sisällä. Interaktiivisuus yhdistettynä ainutlaatuiseen videoanalytiikkaan tuo vahvaa vaikuttamista ja uudenlaista katsojien sitouttamista. Videokampanja julkaistaan osoitteessa www.tulevaisuudentoita.com